Kuulumisia vuosien varrelta:

Impromptum 20v.

IMG_20230322_230558_5042.jpg

Takana (vas) Susanna Heino, Mira Salmi, Piritta Venho, Sari Salo, Nina Leino,
Edessä (vas) Terhi Tarvainen, Elina Kalli-Koitila ja Merja Toivanen

Tänä vuonna Impromptum juhlii 20-vuotista taivaltaan. Vuosien aikana yhtyeen kokoonpano on hieman vaihdellut, mutta tänä juhlavuonna kokoonpano on suurempi kuin koskaan aiemmin. Joululevyn julkaisun jälkeen Piritta keskittyi muihin musiikkiproduktioihin ja riveihimme astui kaksi uutta laulajaa Elina Kalli-Koitila ja Susanna Heino. Myös pitkään säestäjänämme toiminut Annamaria lähti opiskelemaan, jonka seurauksena päätimme tehdä hieman uudistuksia ohjelmistoomme. Viime vuosina Impromptum onkin keskittynyt erityisesti a cappella ohjelmistoon. Ohjelmistosta löytyy nyt runsaasti uutta suomenkileistä musiikkia mm Anna Puulta, Chisulta, Suvi Teräsniskalta, Lauluyhtye Viideltä, Rajattomilta ja Club for Fivelta. Toki myös muutamia vanhoja suosikkilaulujakin kulkee edelleen mukana ohjelmistossa. 

18.12.2022 Impromptum oli mukana ensimmäisessä suuressa Joulevangeeljum -jouluspektaakkelissa

20221216_154552.jpg

Impromptumin valkoiset enkelit

FB_IMG_1671518980344.jpg

Huikeat 6500 katsojaa kerännyt Joulevangeeljum-musiikkinäytelmä koostui kenraaliharjoituksesta sekä kahdesta varsinaisesta esityksestä. Kaiken kaikkiaan musiikkinäytelmään osallistui yhteensä noin 250 esiintyjää ja 50 teknistä toteuttajaa. Kuvassa koko huippuporukka! 

Pitsikaupungin joulu oli koko kaupungin yhteinen juttu 
❤️

3.12.2023 Ensimmäinen suuri joulukonsertti koronavuosien jälkeen

IMG-20221203-WA0027.jpg

Vuoden 2022 konsertti oli samalla ensimmäinen täysin a cappella musiikista koostunut joulukonsertti

IMG-20221203-WA0036.jpg

Pitsiviikolla 2022 Impromptum konsertoi Sammallahdelmäellä

Screenshot_20220718-205453_Instagram.jpg

Kesällä 2021 ja 2022:

Myrskyluoto kutsui Impromptumin laulajia

Impromptumin laulajat kokeilivat siipiään teatterin lavalla, kun Teatteriyhdistys Fake toi rakastetun musiikkinäytelmän Santtion kesäteatteriin. Myrkyluodon Maijan ensi-ilta oli heinäkuussa 2021.

279757104_2110916275734667_5552930371059986248_n.jpg

Näytelmässä Maijaa ja Jannea esittivät Anna Rosaliina Kauno ja Markus Vatka,
vanhana Maijana nähtiin Kati Nordman

227144817_4107282132660515_8393178480680646625_n.jpg


Suuren suosion vuoksi esityksiä päätettiin jatkaa myös kesällä 2022

227164709_4112765938778801_4820320057425013753_n.jpg

Takarivissä (vas) Susanna Heino, Mira Salmi, Jennika Vataja, Paula Kupari ja Sari Salo.
Edessä (vas) Elina Kalli-Koitila ja Terhi Tarvainen 

Impromptum vastasi esityksen stemmalauluosuuksista ja esiintyi mukana näytelmän musiikkinumeroissa. Laulujen sovitukset oli tehnyt Juha Antikainen. Impromptumille kesäteatteriin osallistuminen oli aivan huikea kokemus, mutta mukana olo vaati kuitenkin ison osan vapaa-ajasta niin keväältä kuin vuosien 2021 ja 2022 kesistäkin, joten aivan kaikki laulajat eivät siihen pystyneet sitoutumaan. Onneksi onnistuimme kuitenkin saamaan rivien vahvistukseksi  Jennika Vatajan ja Paula Kuparin Lauluyhtye Delistä

Suomen Suurin Virtuaalikuoro oli projekti, jonka laittoi alulle helsinkiläinen Aventur Showkuoro. Maaliskuussa 2020 harrastustoiminta keskeytyi koronaepidemian aiheuttamien rajoitusten vuoksi. Aventurissa tajuttiin, että tilanne on kaikissa Suomen kuoroissa sama, mutta ratkaisukin oli jo olemassa. Siispä päätettiin tehdä ensin virtuaalikuorovideo Aventurin voimin. Videolla Aventur haastoi muut suomen kuorot ja laulajat mukaan talkoisiin. Syntyi Suomen suurin Virtuaalikuoro. Kuuntele esitys alla olevasta linkistä:

Pidä huolta

Virtuaalikuoron 1075 laulajaa esitti Finlandia-hymnin kansallisen 27.4.2020 veteraanipäivän kunniaksi. Kuoroa johti director cantus Arto Joutsimäki:

Finlandia-hymni

Virtuaalikuoroprojektien ohella Impromptum innostui tekemään myös oman virtuaaliprojektin. Esitys on kuunneltavissa myös Youtubessa:

Me kuljemme kaikki kuin sumussa

Koronavuosina joulukonsertteja jouduttiin usein perumaan tai pystyttiin järjestämään vain pienimuotoisia musiikkituokioita rajatulle yleisölle

original_fd9139cf-4217-4bd4-a128-125cf42e0a6f_Screenshot_20221005-214822_Photos.jpg

1.12.2018 Levynjulkaisu-konsertti  Rauman Pyhän Ristin kirkossa 

5.jpg

1.jpg

6.jpg

3.jpg

Konsertin säestäjinä toimivat Annamaria Lehto ja Suvi Ali-Rantala

Levy.jpg

Levyn sisältö:
    1. On tähdet mun
    2. On hanget korkeat nietokset
    3. Enkelten juhla 
    4. Joulun lahja
    5. Enkelit laulaa joulurauhaa
    6. Jumala kuiskaa joulun
    7. Taivas sylissäni (Himlen i min famn)
    8. Tiesitkö Maria? (Mary did you know)
    9. Avaruus (Walking in the air)
    10. Joulu saapuu hiljalleen
    11. Sylvian joululaulu
    12. Joulu, loisteesi luo
    13. Taasen joululta kaikki näyttää (It's beginning to look like Christmas)
    14. Joululaulu (Chestnuts roasting on an open fire)
Lue levyarvostelu täältä

Levyn hinta: 10€         

Joulu -cd:tä voi tiedustella laulajilta tai laittamalla viestiä osoitteeseen: impromptum@gmail.com

2018 Syksy jatkui studiolla       

41323137_1827866063935478_1542473904482680832_n.jpg

Impromptumin syksy kului pitkälti West Studiolla joululevyn merkeissä. 15-vuotis juhlavuoden kunniaksi Impromptum julkaisi uuden joululevyn. Impromptumin joulu -levy julkaistiin 1.12.2018 Rauman Pyhän Ristin kirkossa pidettävässä joulukonsertissa.

41323161_1829171137138304_3267963963245068288_n.jpg

Impromptumin säestäjänä toimi Annamaria Lehto joka soitti levyllä pianon lisäksi myös viulua

Joulukonsertin_paatos_2018_p.jpg

Konsertin vierailevana tähtenä nähtiin kitaravirtuoosi Tommi Aitala

Arto_1p.jpg

10/2017 aloiteltiin studiohommissa...

21687494_1445644065491015_1649943923703113895_n.jpg

Mira, Sari & Nina odottelee innolla äänitysten alkamista

22140812_1451302654925156_7910587846092117987_n.jpg

Jutta-Maija palaa halusta päästä puikkoihin Tommin säätäessä vielä balansseja kohdilleen

22046585_1451302661591822_4505331102149134155_n.jpg

Annamaria yrittää päästä joulun tunnelmaan...

22046907_1451407734914648_8059527059180211537_n.jpg

Mira, Memmu & Terhi ottaa lungisti, hitaasti hyvää tulee ;)


13.5.2017 Laululeirillä Jyrkänkalliolla

Laululeiri_2017_p.jpg

Mira, Annamaria, Sari, Nina, Piritta, Merja & Terhi

12.-15.1.2017 Silver Bells festivaaleilla Latviassa

Ennen_h-hetkea_p.jpg

Viime hetken äänen avaukset ennen h-hetkeä

Hetki_ennen.jpg

Terhi, Merja, Piritta, Mira & Sari

17.12.2016 "Jo Laulavat lumi ja tuuli" -konsertti

Metsassa_p.jpg

 Rauman Pyhän Ristin kirkossa Lauantaina 17.12.2016 klo 19:00

Tied. impromptum@gmail.com

7.10.2016 Länsi-Suomen Osuuspankin Täyden Kympin juhlissa Porin Isomäki Areenalla

Tayden_kympin_juhlat_Isomaki_Areenalla.jpg

Impromptum sai kunnian toimia "Rauman edustajana" Länsi-Suomen Osuuspankin omistaja-asiakkaiden Täyden kympin juhlassa. Päälavalla nähtiin mm. Valtteri Torikka, Diandra ja JVG. Illan juonsi Ville Myllyrinne.

19.8.2016 Satakunnan laulujuhlilla Vuojoen Kartanolla


Juhlalavalla.jpg

Elokuun lopulla Imrpomptum esiintyi Vuojoen Kartanolla Satakunnan laulujuhlilla

Ullakkogalleria.jpg


Alkuillasta Impromptum esiintyi puiston juhlalavalla ja illemmalla ihanan intiimissä Ullakkogalleriassa

29.7.2016 Mustan pitsin yön karkeloissa

M03081p.jpg

Mustan pitsin yönä Impromptum tunnelmoi Marelan sisäpihalla

M0305p.jpg

 


19.12.2015 Joulukonsertti Pyhän Ristin kirkossa

Parvelta_p.jpg

Vuosi 2015 sisälsi niin ihania kokemuksia, juhlahetkiä kuin haikeitakin  tunnelmia. Haluammekin välittää sydämelliset kiitokset kuluneista vuosista Ansalle sekä erityisesti ihanalle "wiskibassollemme" Ninalle, jonka kanssa saimme jakaa monta upeaa vuotta!

11.-12.12.2015  1st International Choir Festival of Advent & Christmas music Mundus Cantat Sopot

Impromptum kilpaili viime viikonloppuna menestyksekkäästi  Mundus Cantatin kansainvälisillä joululalulufestivaaleilla Sopotissa. Kyseessä oli neljäs kerta, kun yhtye osallistui kansainvälisille kuorofestivaaleille. Aiemmin yhtye on vieraillut Vaasan kuorofestivaaleilla (2010), InCanto Mediterraneo festivaaleilla, Sisiliassa (2011) ja LiberCanto festivaaleilla Lodissa, Italiassa (2013).  Kilpailuihin Impromptum osallistui nyt ensimmäistä kertaa.  Kahden päivän aikana yhtye esiintyi kaiken kaikkiaan viidesti mukaanlukien festivaalien päätöskonsertin, johon yhtye sai myös kunnian osallistua. Kansainvälinen jury valitsi päätöskonsertin esiintyjät kilpailusuoritusten perusteella.

12321491_1032125433474547_3663210250594497487_n.jpg

Kilpailuosuutensa aikana Impromptum lauloi kaikkiaan viisi laulua. Sibeliuksen On hanget korkeat nietokset sekä En etsi valtaa loistoa aikana tuomariston ilmeet olivat vielä hyvin tiukat ja partituureja tarkkailtiin vakavin ilmein. Enkelten juhlan aikana ilmeet alkoivat pikku hiljaa sulaa, "ensimmäinen tuomari laski silmälasinsa pöydälle" ja alkoi nuottien tarkkailun sijaan keskittyä kuuntelemiseen. "Have yourself a merry little Christmas" sulatti lopulta viimeisimmänkin tuomarin sydämen ja viimein kaikki juryn jäsenet olivat unohtaneet pöydällä lojuvat partituurit. Osa jopa sulki silmänsä.  Viimeisenä kilpailukappaleenaan Impromptum lauloi Sleesialaisen kansanlaulun, Maa on niin kaunis.

12359837_10153384944526553_6858275979928934314_n.jpg

Kotiin lähdettiin sunnuntaina hopea diplomin (pisteet 85.75) / lauluyhtye kategorian voiton kanssa.  (Kultaista diplomia kilpailussa ei myönnetty kenellekään.) Lisäksi Impromptum valittiin kaikkien kategorioiden 3. parhaaksi. Ensimmäisen palkinnon sai Vilnan Academy of Arts chamber choir, Liettuasta ja toiseksi tuli Cantore Iuvenum, Puolasta.

12321541_1032125226807901_3385968615746910215_n.jpg

Lisää kuvia

17.12.2013 Impromptum konsertoi Nakkilan kirkossa

Impromptumin 10v-juhlavuosi päättyi Nakkilan seurakunnan järjestämään joulukonserttiin Nakkilan kirkossa 17.12.2013

impromptum_kiittaa_p.jpg

"Valo täyttää mieleni

joulu on nyt tässä.

Lauluun kääntyy kieleni.

On ilo sisimmässä"

14.12.2013 10v.-Juhlakonsertti Rauman Pyhän Ristin kirkossa

Impromptum juhlisti 10v.-taivaltaan Rauman Pyhän Ristin kirkossa la 14.12. klo 19:00 pidetyn juhlakonsertin merkeissä. Väkeä saapui paikalle kirkon täydeltä ja penkit täyttyivät jo hyvissä ajoin ennen konsertin alkua.

Juhlakonsertin ohjelmistossa kuultiin niin tuttua kuin uudempaakin joulumusiikkia Impromptumin koko 10-vuotisen taipaleen ajalta. Uutena ohjelmistossa kuultiin mm. Saara Aallon Riemulla, toivolla ja Enkelit laulaa joulurauihaa. Konsertissa vierailivat myös Impromptumin Tikku Tähtöset, jotka ihastuttivat kuulijoita herkällä ja kuulaalla laulullaan. 

Laulujen lomassa konsertissa kuultiin totuttuun tapaan myös kauniita ja koskettavia tekstejä, joista tänä vuonna vastasi toimittaja Elina Helkelä.

kaukokuva_uusi.jpg
"Tänne johti meidän tiemme halki syksyn harmauden. Vanhat kirkon penkit täyttyy etsijöistä muistojen.
Tumman tähtitaivaan alta, pimeydestä pohjolan löydämmekö jälleen joulun sanoman?"
lahikuva.jpg

"Hiljaa takaa silkkihiutaleiden katson ihmeelliseen maailmaan.

Taivaalla kuin tanssi enkeleiden kutsuu mukaan juhlaan alkavaan..."

kaisu__annamaria_p.jpg
Konsertin säestyksestä vastasivat Annamaria ja Kaisu Lehto

ellun_runo_p.jpg

elina_helkela_p.jpg

Laulujen lomassa kuultiin Elina Helkelän kirjoittamia kauniita tekstejä

vaikkei_enkeleita_ollakaan_p.jpg

"Soi ihmeellistä sanomaa laulu enkelparven valkosiipisen..."

sininen_valo2.jpg

"Mielenrauhaa vuoden joka päivään sulle toivoisin..."

piritta__muut_p.jpg

"Kun mä ääneni saan liittää lauluun toisten ihmisten, löydän joulujuhlan tunnun ja sen herkän hartauden..."

loppulaulu_p.jpg

Impromptum kiittää sydämellisesti kaikkia kuulijoitaan!!

Täältä voit lukea Nannukan ajatuksia konsertista.
Kiitos Nannukka <3

18-19.10.2013 Impromptum konsertoi Italiassa

Impromptum osallistui lokakuussa kansainväliselle Libercanto-kuorofestivaalille Pohjois-Italian Lodissa. Yhtye sai kutsun festivaalille sen järjestäjältä Italialaiselta Coro Barbarossalta. Impromptum vieraili pari vuotta sitten InCanto Mediterraneo-festivaaleilla Sisiliassa, jossa Barbarossa oli yksi festivaalin pääesiintyjistä.

Perjantaina Impromptum konsertoi festivaaleilla aluksi yhdessä Barbarossan kanssa ja lauantaina oli vuorossa esiintyminen varsinaisilla Libercanto 2013-festivaaleila Lodin Auditoriumissa. Impromptumin konserttiohjelmisto koostui pääasiassa uuden Rakkaudella -levyn kappaleista. Lisäksi mukaan oli liitetty ripaus Italiaa ja pari kansainvälisestikin tunnettua kappaletta. Suomenkieliset laulut esiteltiin festivaaliyleisölle sekä englanniksi että italiaksi.

Libercanto-festivaalit järjestetään Lodissa joka toinen vuosi ja niiden tavoitteena on edistää erilaista musiikkia ympäri maailmaa.

39.jpg

5/2013 Impromptumilta uusi levy

Impromptum juhlisti uutta Rakkaudella-levyään Kesän juhlaa tapahtumassa Ooperissa sunnuntaina 5.5.2013

impromptum_2013p.jpg

Impromptum 2013

(kuvasta puuttuu Mira Salmi, joka oli parhaillaan edustassa Raumaa Atlantassa Rauman Poikasoittokunnan kanssa)

levyn_kansi_p2.jpg

 Rakkauden ja ystävyyden, ilon ja lohdutuksen lauluja;

Ihmisille, jotka ovat meille tärkeitä ♥

(Kuuntele näytteitä uudelta levyltä)

Tiedustelut/varaukset: impromptum@gmail.com / p.044 2709572

Tapahtumassa kuultiin kolme erilaista settiä, joissa Impromptum lauloi levyllä esitettyjä kappaleitaan

6p.jpg

 

 

7p.jpg

Tilaisuudessa esiteltiin myös Impromptumin uusi säestäjä Annamaria Lehto

5p.jpg


            Musikaalista Annamariaa kuullaan jatkossa viulun soiton lisäksi myös Impromptumin säestäjänä ja laulajanakin.


Lue jutut:

Impromptumilla levyjulkkarit Ooperissa (Raumalainen.fi 2.5.2013)

                                              Levyjulkkarit ja kesän juhlia samaan aikaan (Uusi Rauma 4.5.2013)

Impromptum Kesän juhlaa -tapahtumassa Ooperissa  su 5.5.2013 klo 13, 14 & 15

kesan_juhlaa-juliste.jpg

12.1.2013 Terveisiä West Studiolta

Impromptumin 10v. juhlavuosi käynnistyi West Studiolla rakkauden ja ystävyyden laulujen merkeissä. Pitkään odotettu albumi alkaa vihdoinkin olla purkissa. "Rakkaudella Impromptum"-levyn on tarkoitus ilmestyä markkinoille kevään 2013 aikana.

studiolla_011213.jpg

        Kuva Jutta-Maija Joelsson            

12/2012 Impromptum oli mukana tukemassa nuorten musiikkiharrastusta

Raumallista joulua CD-levyllä

Täysin talkoovoimin tehdyllä levyllä ovat Impromptumin lisäksi mukana mm. Matruus Mäkine, Terässeiväs, Relax, Mehulinko, The Rising Sun, Waistlife, Markku Jalmarin Viihdeorkesteri, Stonewalls, Sunrise, Sofronoff Quartet, Vanha Jengi sekä Maija & Enni Toivonen.

Lue arvio levystä

10.11.2012 Terveisiä studiolta

jutta_p2.jpg


Vuoden hiljaiselon jälkeen on ollut ihanaa päästä taas pikkuhiljaa tosi toimiin. Erinäisten yhteensattumien vuoksi Impromptum joutuu valitettavasti tänä vuonna pitämään välivuotta perinteisessä joulukonsertissaan, mutta ensi vuonna 10v.-juhliaan viettävä yhtye lupaa palata estradille entistäkin ehompana. Täysin Impromptum ei kuitenkaan halua kuulijoitaan unohtaa tänäkään jouluna.

Uutta musiikkia voi kuulla mm. joulukuun alussa ilmestyvältä Musatehtaan tuottamalta raumalaisten muusikoiden kokoelmajoululevyltä. Lue lisää

dsc_0535_p.jpg

18.12.2011 Joulukonsertti Rauman Pyhän Ristin kirkossa

Vuoden 2011 joulukonsertissa leijailtiin lumihiutaleiden ja enkeleiden matkassa kohti joulua. Impromptumia säesti tuttuun tapaan Jutta-Maija Joelsson ja vierailevana tähtenä nähtiin Viulisti Alina Lehti. Laulujen välillä kuultiin Merja Toivasen kirjoittamia runoja.

konsertin_alku_1_p.jpg

Kuvat: Arto Tarvainen

kaikki_p.jpg

viulisti_alina_lehti_p.jpg

Viulisti Alina Lehti

merja__terhi_p.jpg

Konsertin lausujana toimi runojen kirjoittaja Merja Toivanen

dsc_0830_p.jpg

Kuva: Ari-Pekka Nieminen

piritta.jpg

Kuvat: Ari-Pekka Nieminen

ninan_soolo.jpg

 

ninan_soolo_1p.jpg

Kuva: Arto Tarvainen

LUE LISÄÄ: Impromptum - Rauman Rajattomat (Jouni Mikola)

l-s1_p2.jpg

11.-18.9.2011 Impromptum konsertoi Sisiliassa InCanto Mediterraneo Festivaaleilla

Kuvat Francesco La Cara    

 Teatteri Trifiletti, Milazzo 15.9.2011

 

yleisoa_p.jpg

 

kaikki_lahi_p.jpg

 

 

InCanto Mediterraneo Festival 2011

 

 

 

ryhmapotretti.jpg

Cantica Nova, Coro Barbarossa & Impromptum

" frameborder="0" allow="accelerometer; autoplay; encrypted-media; gyroscope; picture-in-picture" allowfullscreen >